Olen aina halunnut puhua pelosta. Puhua siitä lausein ja juonenkääntein.

 En yksittäisin sanoin ja ohimennen. Peläten. Kättä heilauttamalla.

Se kaikki alkoi unestani. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä,viileän maaliskuisena yönä, jossain kello kahden ja kahdeksan välillä. Silloin kaukaa alitajunnastani, syvältä jostain, kumpusi kuin hyökyaalto tajuntaani ajatus. 

"Miksi minä pelkään?" 

Ja löysin rohkeuden taistella pelkoa, sitä pirua, vastaan.

Katselin kärpäsenä katossa itseni olevan rohkea.

 

 En puhu nyt rohkeudesta siinä mielessä missä useimmat sen käsittävät. En tarkoita rohkeutta puhua kovaan ääneen ryhmässä. Enkä sitä, kun uskallat ottaa häntä kädestä kiinni ruuhkan keskellä.

Tarkoitan rohkeutta myöntää itsellesi, kuka olet. Kuka olet, mistä tulet, ja minne olet menossa. Katsoa totuutta alastonta, kaunistelematonta ja raakaa.

Kai niitä pieniä raketteja lentelee sisälläsi
No
Ei minun
Minussa lentäähöyhen
Hitaasti
Rauhallisesti
Hieman tuntien pahuutta
Olemassaolostaan
Miksi en voisi
Vain huutaa
Huutaa kuinka vihaan
Kuinka rakastan
Koska en tunne
Tunnen ilmaa
Hookaksoota
Tunnen näitä leijailevia atomeja
Jotka huutavat kilpaa
Kuinka he ovat tässä
Tuntevat kaiken ympärillään
Eivät vain näe

He tuntevat
Idiootit
Menevätkin halpaan

Missä voin elää
Kaiken sen mistä nämä puhuvat
Antaumuksella
Kuin sateenkaaresta puhuvat

En tiedä
Ei aina tiedä
Onko se väärin
Kaikkea ei edes tunne
Vaikka yritän

Miksi ajatukset ovat pelkkää
Kadotuttea tunnetta
Siis hänen
En itse edes keksisi moista
Moniulotteista sikermää
Oodia elämälle

Ehkä olen kateellinen
Ehkä olen  vain samaa mieltä

En kai vain tiedä

Olen tässä vellomassa

Muissa

sadesää

Olen tullut johtopäätökseen
Minun tulee olla puun alla
Tuuheahkojen oksien huomassa
havujen pisteliäässä katseessa

Suojassa sateelta
Suojassa ukkoselta

Neulasköynnösten päästäessä lävitsensä
Pisaroita
Jyrinää ja odottamatonta valoa

Because I love my up and downs

Alta varjoni tutkin kuinka
Kuinka ympäröivä maailma
pyrkii pyrkimistään
Juoksuaskelien siivittämänä
Alle vastarakennettujen alikulkusiltojen

Paikkoihin joissa minä viihtyisin
vain ohikulkumatkan verran

Varmojen ja pysyvien suojien turviin
Siihen vakaaseen tunteeseen


Hymyilen
Koska minä en pyri

tältä nyt tuntuu

Minulla ei ole sinua
Kaipauksen tunnetta lamaannuttavaa
Muutamaa ylimääräistä sydämenlyöntiä
Sinun astellessasi näkökenttääni

Tahdoin niin avata verhot
Nuo pitsikoristeiset
Päästää kaiken vallitsevan
Ravistelemaan
Mutta käteni ovat heikot
Niin heikot
Kettingillä kahlitut
Ikiroutaan upotetut

Kuiskausten lipuessa ohitseni
Minä olen se sama vanha
Mikä olin viime viikollakin
Kun tarjosin hänelle ajatuksiani
Ja minulle kerrotaan
Kuiskausten olevan huutoja

-

älä murehdi sanoja
tilan täyttämistä metelillä
minä en sitä tarvitse
enkä kaipaa
minulle riittää tieto
siitä että olemme tässä
uponneiden kustannusten harhassa

jos jätät huomiotta
virheeni ja heuristisen kyynisyteni
olet täysin tervetullut
sukeltamaan unelmiini

muumipapan muistelmia

siinä sängyllä makasimme
katselimme toisiamme
salaa
silmänurkista
villit kiharat hiussuortuvasi
valahtivat alvariinsa
harmaiden silmiesi peitoksi

vaikka kello oli jo kuusi
tai no neljää vaille
sanoin hiljaisuuden maratonin jälkeen sinulle
"älä jooko lähde"
nyökkäsit hiljaa
katse painettuna
sanoit olevasi ymmälläsi
kaikesta
et ymmärrä kaikkea
mitä tulisi ymmärtää

vastasin harkiten sinulle;
ole huoleti
ollaan vaan hiljaa
eikä tarvitse miettiä
miettiä mitä tulisi miettiä
ihan hiljaa
kaikki kulkee omalla painollaan

näin sinut ensi kertaa
kamppailevan hetken kanssa
tämän hetken jonka jaoimme
ja ihailin sitä, koska se oli purppuransävyinen

tai ehkä se oli heijastus jostakin kauempaa
vuosien takaa
tai korttelin takaa

yhtäkaikki
silloin emme olleet yksin