Minä olen helsinkiläinen pimatsu ja koska minulla on paljon hienoja, suuria ja maailmaamullistavia ajatuksia, ajattelin niistä ruveta kirjoittamaan. Joten olkaa hyvä, luette, tai ette, minä kirjoitan, ja nautin joka sanasta. Sanat ovat kauniita sekä hyvinkin käytännöllisiä. Yksikin sana voi olla kivuliaampi kuin putoaminen rotkoon, astuminen naulan päälle tms. True story. Siksi, hyvät ihmiset, sanat ovat minulle se työkalu, jolla voin vaikuttaa ihmisiin. Niiden avulla voin saada ihmisen onnelliseksi, suruiseksi, vihaiseksi, mietteliääksi, kiitolliseksi, hätääntyneeksi, tyyneksi, reippaaksi ymsyms. Fyysiset konstit ovat paljon rajatummat.
Minulla on kissa, tai siis siskollani on ja asun siis siskoni kanssa, eli tästä kaikesta voi tehdä johtopäätelmän että asun myös sen kissan kanssa. Jokatapauksessa siis, se on myös minun pikku miukumaukumuruseni, vaikken yleensä kissoista pidäkkään, mutta kun tuo on niin pehmeä ja sievä. Kuka voisi olla rakastamatta jotain pehmeää ja sievää?
Kerronpas jotain itsestäni, eikös sellainen ole hyvien tapojen mukaista. Olen hyvinkin kiinnostunut runoista, itämaisista ja afrikkalaisista kulttuureista, olen hieman antiteistinen, eli uskontovastainen, joka käytännössä ja minun tapauksessani tarkoittaa sitä, että vastustan uskontoja vain sen takia, että niiden takia on maailmassa vuodatettu eniten sekä verta että kyyneleitä. Uskokoon jokainen mihin uskoo, se on minulle aivan sejasama, mutta pitäköön jokainen sen sitten myös itsellään. Jokaisen tulisi saada uskoa tai olla uskomatta mihin tahtoo, joten kellään ei ole oikeutta tulla sinulta sitä kieltämään. (Vaikka myönnettäköön, saatan ehkä joskus mahdollisesti himouskovaisia pitää hieman tärähtäneinä. Mutta se on vain minun mielipiteeni.)
Se niistä uskonnoista ainakin toistaiseksi.
Pidän teestä.
Pidän itsestäni.
Pidän monista muista.
En kaikista. En epäaidoista ihmisistä.
Pidän hyvistä tuoksuista.
Tykkään kosketella kaikkea. Tahdon aina tietää miltä mikäkin tuntuu.
Pidän kauniista humaltumisesta. (kesäyö)
Pidän suomenkielisestä musiikista.
(Pidän myös muusta musiikista. Niissä vain ei ole samaa tunnelmaa.)
Pidän auringonvalosta.
Pidän itkemisestä, sekä nauramisesta.
Eli pidän tunteiden hersyämisestä.
Pidän vanhoista kirjoista. Ne ovat kauniin värisiä ja tuoksuvat hyvältä.
Pidän pitkistä hetkistä. Sellaisista joista ei tahtoisi pois ja toivoo niiden kestävän vielä pitkään.
Pidän kivoista mietelauseista.
Pidän hymyistä.
Pidän ruosta. Varsinkin sellaisesta puhtaasta ja maukkaasta.
Pidän ihmettelystä. Ja hämmästelystä.
Pidän kauniista ihmisistä.
Pidän hauskoista tai syvällisistä kysymyksistä.
Pidän psykologissoinnista. (Eli: Psykologia; pidän siitä.)
En pidä tekojeni selittelystä.
Hihi oot ihana <3 t. Titityy
VastaaPoistaHheehhheee. Et itsekkään pöllömpi tytöntyllerö ole laisinkaan!
Poista