simbabwe

Olen aina halunnut puhua pelosta. Puhua siitä lausein ja juonenkääntein.

 En yksittäisin sanoin ja ohimennen. Peläten. Kättä heilauttamalla.

Se kaikki alkoi unestani. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä,viileän maaliskuisena yönä, jossain kello kahden ja kahdeksan välillä. Silloin kaukaa alitajunnastani, syvältä jostain, kumpusi kuin hyökyaalto tajuntaani ajatus. 

"Miksi minä pelkään?" 

Ja löysin rohkeuden taistella pelkoa, sitä pirua, vastaan.

Katselin kärpäsenä katossa itseni olevan rohkea.

 

 En puhu nyt rohkeudesta siinä mielessä missä useimmat sen käsittävät. En tarkoita rohkeutta puhua kovaan ääneen ryhmässä. Enkä sitä, kun uskallat ottaa häntä kädestä kiinni ruuhkan keskellä.

Tarkoitan rohkeutta myöntää itsellesi, kuka olet. Kuka olet, mistä tulet, ja minne olet menossa. Katsoa totuutta alastonta, kaunistelematonta ja raakaa.